”If you go to Bali, go to Tirtagangga.”
”Se on pieni hiljainen kylä, mutta siellä on Good Karma, kuppila jossa pojat soittelevat kitaraa iltaisin. Pidät siitä varmasti”, sanoi kanadalainen Lisa Yogyakartassa.
Tällä ohjeella suunnistan Ubudin jälkeen Tirtaganggaan, 47 asukkaan kyläpahaseen.
Useamman paikallisbussin jälkeen minut jätetään tienvarteen, josta on kilometri Tirtaganggaan.
Astelen pitkin hiljaista kylänraittia kuin kuningas kulkureitten nauttien uinuvasta kylänäkymästä. Niin uinuvasta että missään ei näy ketään.
Tulen tienmutkaan, jossa näen kyltin ”Good Karma – We have Food of The King”, paljasmahaisen hindukuninkaan kuva maalattuna kylttiin.
Varmasti hyvä paikka, hymyilen mielessäni ja jatkan matkaa askeettisemman kyltin avittamana: ”Kusumaya Guest House =>”.
Saan kävellä vielä toisen kilometrin polkua ylös, kunnes löydän vaatimattomat, siistit losmenit (bungalowit) kukkulan kupeella.
Sieltä on loistavat näköalat alas riisivainioille ja kauas miltei merelle saakka. Majoitun.
Illemmalla menen alas kylään, katsomaan olisiko Good Karmassa ketään. Onhan siellä.
Kuppilan omistaja Baba sekä sekalaatuinen porukka vieraita ja paikallisia.
Australialainen Leanne, joka on eronnut miehestään ja asettunut 5- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Tirtaganggaan.
Hollantilainen Maria ja hänen tirtaganggalainen poikaystävänsä Agung. Made ja Jan, myös Baban kavereita ja työntekijöitä.
Ulli ja Gusti, saksalainen tyttö ja hänen balilainen poikakaverinsa.
Näistä ei niin saa selvää, ketkä ovat töissä paikassa ja ketkä asiakkaita, kaikki tuntuvat olevan yhtä perhettä.
Minut otetaan riemulla vastaan, koska olen harvinaislaatuinen oikea asiakas (joskaan en kauaa: Good Karmalla näyttää olevan taipumus tarttua ja omia asiakkaat yhteisön jäseniksi.)
Mutta länsimainen taantuma on purrut Indonesiassa asti, ja Good Karma kärsii vakavasta asiakaspulasta. ”Viime vuonna täällä oli 10-20 reppumatkailijaa joka ilta, nyt korkeintaan yksi tai kaksi, kertaa Baba bisneshuoliaan.”
Minulle laitetaan maailman ihaninta kalaa ruoaksi, ja hämmästykseni on suuri kun näen kokin ja keittiön, jotka upean gourmet’n valmistivat: pelkkä savilattia, pieni kaasupoltin ja nuori tyttö, korkeintaan 18-vuotias. Taivas mitä ruokaa!
”Minun oikea kokkini on sairaalassa, hänellä on tyyfus, keuhkotauti – mutta tyttö on ihan hyvä”, sanoo Baba.
Ei mene iltaakaan, kun kuulun jo kalustoon.
On hauska seurata näitä epäsuhtaisia pariskuntia ja miettiä, millä ihmeellä he saavat kulttuurien välisen kaukosuhteensa toimimaan. (Vertailen mielessäni omaan kokemukseeni, seitsemään vuoteen saudi-arabialaisen kirjailijan kanssa suhteessa, jossa totisesti elämänkäsitykset törmäsivät toisiinsa.)
Hollantilainen Maria ja Agung, jonka henkiset harjoitukset käsittävät muun muassa kahden kuukauden mittaisen askeesin ja selibaatin – on siinä länsimaisella naisella ihmettelemistä.
Ulli ja Gusti, Ulli paiskii kahta työtä että pääsee aina välillä kuukaudeksi Gustin luo Balille. Ja Leanne, mitä ihmettä, lapset ovat jo kouluiässä, mutta hän aikoo jäädä Balille ilman miessuhdettakin, ”koska täällä eletään oikeaa, luonnollista elämää, joka on Australiassa mahdotonta”!
Ennen pitkää juttu kääntyy hindufilosofiaan, enkä varmaankaan ole ensimmäinen vieras, joka kysyy Hyvästä Karmasta, miksi ravintolan nimi on juuri se?
Baba kertoo hindu-uskonnosta, kuinka onnellisen elämän avain löytyy juuri hyvän karman tekemisestä joka päivä. Hyvää tekemällä saat hyvää.
Miten niin, kysyn minä (sattuneesta syystä, kokemusteni valossa), miten voit olla siitä varma?
No mutta hyvänen aika, sanoo Baba ja katsoo hyväntahtoisesti silmiin.
”If you plant mango, for sure you get mango, not rice.” Jos istutat mangoa, ihan varmasti saat mangoa, etkä riisiä.
Selitys ihastuttaa ja naurattaa minua, tulee hyvä mieli.
Vaan sittenkin, vänkään, olen maailmasta havainnut aika lailla toisenlaista. Hyvät ihmiset tallotaan, ja jätkät senkun porskuttaa. Ne jotka ovat paskoja, näyttävät saavan eniten. Ja hyvien päälle kasataan paskaa.
Baba vastaa: ”Shit happens, sure. But if you get shit, be strong and use it as a fertilizer – for growing something good.” Vastustamatonta logiikkaa! Jos saat paskaa niskaasi, käytä sitä lannoitteena ja kasvata siitä jotain hyvää. Olen minäkin lukenut New Agea paljonkin kurjassa elämäntilanteessani, vaan on eri asia nähdä elävässä elämässä jonkun, josta näkee että on hänkin kovia kokenut, vakaumuksellisesti tunnustavan ja käytännössä harjoittavan uskoaan.
Tässä paikassa ja näiden ihmisten kanssa minun on hyvä olla, totean hiljaa itselleni ja päätän jäädä Tirtaganggaan joksikin aikaa.
Ja jos tietäisin, että kyseessä on sankarimatka ja jos osaisin lukea sankarimatkan merkkejä, huomaisin että olen juuri löytämäisilläni sankarin aarteen, sen ikuisen elämän eliksiirin, joka tekee sankarista menestyvän koko lopuksi ikää.
Vaan koska en sitä tiedä, menen nukkumaan majatalooni ja näen taas painajaisia entisestä työelämästä.
Kuinka olen syytettynä jossain ihme oikeudenkäynnissä työpaikalla, kaikki työntekijät vuorollaan käyvät puhujanpöntössä todistamassa minua vastaan. Ja toisessa unessa, kuinka kaikki muutkin saavat kenkää ja ovat perin juurin järkyttyneitä ja minä ainoana suhtaudun lunkisti ja autan toisia selviytymään, koska minullahan on jo kokemusta.
Nuoremmille lukijoilleni haluan tällä sanoa, jos se ei ole jo käynyt selväksi: Älkää koskaan, koskaan antako koko sieluanne työpaikalle!– Ellei se ole teidän oma yrityksenne, ja silloinkin vain siinä tapauksessa, ettei teillä ole perhettä ja läheisiä ihmisiä.
Uskokaa minua, hyväkin työpaikka voi pettää koska tahansa. Läheiset ihmiset ovat elämässä tärkeämpiä – älkääkä erehtykö luulemaan työkavereita läheisiksi ihmisiksi.
Aamulla kun herään ja menen pihalle tukka pörrössä haukottelemaan, viereisen rakennustyömaan raskaita kiviä kantavat naiset hymyilevät minulle hyväntahtoisesti.
Vilpittömästi hämmästyn.
Eikö heidän kuuluisi olla katkeria siitä, että tuo yksi vain vetelee sikeitä ja lomailee, kun me muut joudumme raatamaan raskaassa työssä pienellä palkalla?
Ei, koska he ovat indonesialaisia.
He jakavat ihmisyyden ilot ja surut kenen kanssa tahansa, säätyyn katsomatta. Upea kansa!
(copyright Text and photos: Vaula Norrena, Finland 1992/2013)
