Suosittua radio-ohjelmaa kuunnellessa mietin, mitkä olisivat minun Elämäni ääniraidan tärkeät laulut.
Tuleeko nyt juuri mieleen niitä parhaita, vaan kokeillaan, miten tämä menisi. (Kappaleiden nimissä on biisilinkit youtubeen)
1. Lapsuudessa kuultu aikuisten kappale, joka teki vaikutuksen.
Meillä oli vain putkiradio sekä vanha laulukirja, jota lauloin läpi keinuessani pihalla kahden suuren hopeapajun välissä.
Vedin sydämeni kyllyydestä ”Tuoll on mun kultani ain’ yhä tuolla” ja ”Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani” yms.
Äiti lauloi sekä virsiä että iskelmiä, mitä radiosta tuli ja sen mukana minäkin kuulin tämän.
Kolahti tunteellisuudessaan ja syvä miesääni viehätti:
Dannyn Vähän ennen kyyneleitä.
2. Kasvukipuja – laulu, jonka avulla selvisit teini-iästä.
Tähän on pakko vastata: The Beatlesin koko tuotanto.
Mikä tahansa Beatles-biisi.
Melkeinpä kaikissa niissä on niin ihanat melodiat, mahtavat jouset sun muut ei-pop-instrumentit, kuin myös neliääninen laulu ja mainiot sanoitukset!
Näin aikuisena sitä vaan ihmettelen, miten niin nuoret pojat osasivat tehdä näin hienoa musiikkia ja viisaita tarinoita lauluihinsa!
3. Lohtulaulu. Tämä on ylitse muiden:
Miles Davis: Concierto de Aranjuez levyltä Sketches of Spain.
Kun 80-luvun alussa keksittiin Sony-korvalappustereot ja minäkin niihin kuukausipalkkani uhrasin, niin tästä tuli pitkien kävelyjeni lempimusiikkia.
Koska olin hiljattain eronnut poikaystävästäni, niin Sketches of Spainista tuli minulle haikeuden ja yksinäisyyden musiikkia – ja Concierto de Aranjuez on niistä kaikista riipaisevin.
Kuunnelkaa ja liikuttukaa tekin <3
4. Rakkauslaulu. Mikä niistä on sinulle tärkein? Minulle tämä:
Lionel Richie: Hello
Laulu liittyy nuoruuden epätoivoiseen 7 vuoden kaukosuhteeseeni aivan mahdottoman rakkauden kanssa.
Vaan se on paljon muutakin. Se on laulu rakkaudesta, joka jatkuu rakkauden jälkeenkin – lämpönä sitä ihmistä kohtaan, jonka kanssa ei kuitenkaan voinut olla.
Sellainen minä olen ollut kaikissa rakkauksissani.
Jokaista olen jäänyt rakastamaan ja lämmöllä muistamaan ikuisesti.
Siksi tämä on minun rakkauslauluni.
”Sometimes I feel my heart will overflow
Hello, I’ve just got to let you know
’Cause I wonder where you are and I wonder what you do
Are you somewhere feeling lonely or is someone loving you?”
5. Voimalaulu. Onko tämä nyt klisee, mutta minulle voimalaulu on:
Tina Turner ”We don’t need another Hero”
Pelkästään Tina Turnerin ääni ja läsnäolo riittää, ei tarvitse edes laulaa, kun jo saan voimaa tästä käsittämättömästä naisesta, joka taklasi kaikki mahdolliset vastoinkäymiset ja nousi suuremmaksi kuin osasi ikinä edes toivoakaan – olemalla lopulta vain oma itsensä.
Turnerin ääni on voimaääni. Tätä naista ei lannisteta, vaikka jyrä ajaisi päälle.
Sitten nuo biisit! Melkoisia nekin.
”We don’t need another Hero” kertoo sen kaiken.
Voima on sinussa. Et tarvitse muuta.
6. Luuranko kaapissasi. Tässä haetaan kait laulua, josta pidät, mutta kuitenkin vähän häpeät.
Kummallinen kysymys. En keksi mitään biisiä, mitä häpeäisin. Jos väkisin täytyy keksiä jotain, joka ei tavanomaiseen musiikkimakuuni kuulu, niin olisiko se sitten joku virsi?
Ateistille sopiva luuranko? Tykkään ihan kybällä monista virsistä, minulle ne eivät ole luurankoja.
No laitetaan tähän yksi, jota en erikseen kuuntelisi, mutta tykkään, jos sattuu tulemaan – ja kerran meillä oli kahvilassa jukeboksi, josta tämän aina soitin ja tanssin 2-vuotiaan naperoni kanssa 🙂
Kai Hyttinen: Nosta lippu salkoon
Tässä on ihan mainio, letkeä sävelmä ja hemmetin hieno tarina, koska se voi olla totta. Musiikki on kyllä hurjasti kehittynyt 50 vuodessa, vaan tämän kestän kuunnella siltikin.
7. Minä. Mikä laulu kuvastaisi sinua itseäsi?
Yksi, jollainen olen, on ihmisiä salaa rakastava, paljon itsekseen viihtyvä tyyppi, joka ajattelee lämmöllä jatkuvasti monia ihmisiä ilman että hän heille mitään siitä kertoo kuitenkaan.
Sellainen minä olen. Siksi tämä:
The Beatles: In my Life
Biisi kertoo paikoista ja ihmisistä, joita olet kohdannut elämässäsi ja muistat ja rakastat aina. Näin on.
”All these places have their moments
Of lovers and friends I still can recall
Some are dead and some are living
In my life I loved them all”
8. Nyt. Mistä biisistä olet viime aikoina tykännyt?
Kuuntelen vain autoradiota, Kissankehtoa ja Pekka Laineen Ihmemaata, että näistä sen täytyy tulla.
Nyt kun on kesä, niin Suomi-nostalgia puree ja aina mystinen Aino Venna:
Aino Venna: Kesäyö
Mitkä ovat sinun elämäsi ääniraitoja? Rohkenetko vastata kahdeksaan kysymykseen? Tai vaikka yhteen?
text: copyright Vaula Norrena