”
If you plant mango, for sure you get mango, not rice” on Baban hindulainen elämänohje tiivistettynä. Seuraavina viikkoina tutkiskelen tätä argumenttia Tirtaganggassa, samalla kun minulle selviää, millainen mies olisi minulle hyvä.
Käsi poskella katselen Babaa ja hänen tekemisiään ja ihmettelen, miten mies voikin olla noin läpeensä kiltti, lämmin ja huolehtiva kaikkia kohtaan ja silti myös miehekäs toimissaan.
Hänellä on sairas kokki, jonka perheestä hän huolehtii taloudellisesti niin kauan kuin kokki on sairas.
Hänellä on sekalainen seurakunta nuoria miehiä ja naisia, joille hän tarjoaa jotain työtä, vaikkei sitä oikeasti nyt olisikaan, ja vaikkei hänellä oikeasti olisi varaa maksaa kenellekään palkkaa tässä tilanteessa.
Hänellä on poliittinen vapaaehtoistyö, jossa hän auttaa järjestämään suurta mielenosoitusta, josta voi huonolla tuurilla joutua joksikin aikaa vankilaankin.
Minutkin raahataan mukaan viisi tuntia kuorma-auton lavalla kuoppaista tietä Tabananiin radikaalipuolue PDI:n suurmielenosoitukseen.
Siellä 200.000 punaisten kannattajaa näyttää, mitä mieltä he ovat Suharton ja Golkarin diktatuurista, melkoinen tapahtuma!
Baba järjestää myös omassa 47 asukkaan kylässään ruokamarkkinoita yms. yhteisöllistä, jossa materiaalista ja henkistä hyvää jaetaan kyläläisten kesken.
Hän harrastaa valkoista magiaa, hengenvoimia pyyteettömän hyvän puolesta.
Hän käy temppelissä tekemässä uhraukset kaksi kertaa päivässä.
Hindutemppelit muuten ovat aivan erilaisia: ne ovat taivasalla olevia nurmikenttiä, joissa on melko yksinkertainen kivialttari, johon uhraukset voi laittaa.
Mitä enemmän katselen Babaa, sitä enemmän alan oivaltaa: minulle olisi hyväksi tuollainen, lempeän isäni kaltainen lempeä mies – eikä mikään itsekäs seikkailija, joihin minulla on tähän asti ollut taipumus ihastua.
En siis halua juuri Babaa, mutta haluaisin hänen kaltaisensa miehen.
Nyt 21 vuotta myöhemmin ymmärrän, että tässä oli sankarin aarre – ainakin puolet siitä, jos toinen puoli oli se hyvän karman elämänohje.
21 vuotta myöhemmin, kun olen elänyt jo 20 vuotta isäni kaltaisen kiltin, huolehtivan ja miehekkään miehen kanssa – ja koettanut elämässäni noudattaa hyvää karmaa – sekä vieläpä onnistunut pysymään vapaana perinteisen työelämän ikeestä – uskaltaisin sanoa:
Tirtaganggasta sankari löysi ikuisen elämän eliksiirin, joka teki hänen loppuelämänsä onnelliseksi ja menestyksekkääksi – ainakin sillä tavoin kuin minä menestyksen määrittelen.
(Sankarimyytistä kiinnostuneille tiivistelmä luvussa 1 ja lisätietoa googlaamalla Joseph Campbell)
Tirtaganggassa pohdiskelin ihmisenä olemista muutenkin.
Miksi niin monet ihmissuhteet (työ-, ystävyys-, rakkaus-, tuttavuussuhteet) elämässä lopulta jäävät vaille hyvää karmaa? Miksi niiden annetaan latistua tai riitantua, loukkaantua ja kaunaantua tai jäädä täysin yhdentekeviksi? Emmekö me ihmiset osaa vai emmekö me välitä?
Miksi itsekin mielessäni olen suvaitsematon joitakin toisia kohtaan? Miksi mielessäni reagoin niin voimakkaasti joihinkin ihmisten piirteisiin, joita en hyväksy? Vaikka koettaisin peittää sen, niin kyllähän he sen huomaavat. Miksi menen asioihin niin isolla intensiteetillä, että se on muille liian vaativaa? Miksi välitän ja sitoudun liikaa?
Jospa oppisin suhtautumaan rennommin ja välinpitämättömämmin erilaisiin ihmisiin ympärilläni.
Jospa oppisin olemaan liikaa sitoutumatta, niin että heidän mahdollisesti erilainen moraalinsa ei vaivaisi minua niin paljon.
Jospa oppisin olemaan ystävällisellä tavalla etäisempi – ja samalla jopa mukavampi muille ihmisille?
Sillä elämähän on täynnä ihmisiä, joista et niin välitä ja jotka ovat jopa rasittavia tai tuohduttavia, mutta mitä se maksaa kiihottua siitä itse?
Mitä hyötyä on vetäytymisestäkään, sekin vain herättää vastustusta ja pelkoa muissa ihmisissä?
Ja toisaalta pohdin: Mahtaisinko milloinkaan pystyä olemaan sellainen, jonka ”kanssa kaikki muut haluavat tehdä työtä”?
Tarpeeksi laimea, tarpeeksi mukava, tarpeeksi mielistelevä, tarpeeksi vaikeneva silloinkin kun työpaikalla on helvetti irti?
Ja haluaisinko sellaiseksi ihmiseksi ylipäänsä, voi luoja, en ikinä!
Pyyteettömän hyvän tekemisen ihanne ei ole helppo. Olkoon se hyvää karmaa, new agea, positiivista ajattelua tai Jeesuksen toisen posken kääntämistä, tämä oppi on ongelmallinen viidakossa. Viidakossa toimivat viidakon lait.
Mutta minun viidakkoni ei ole Indonesiassa vaan Suomessa.
Siksi minulla on nyt erittäin hyvä ja turvallinen olo viipyä vielä tällä matkalla.
Copyright text and photos Vaula Norrena 1992/ 2013
