Sankarimatka luku 8 Ruttolaiva

Sankari Ruttolaiva 2 kannella Kyllä minuakin polttelisi jo päästä kirjoittamaan sankarimatkan  pahimmasta kohdasta, ’kuolemasta’ .

Käännekohdasta, kykloopin luolasta, jossa sankari  joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa, joutuu taistelemaan suurimman taistelunsa, häviämään  ja ’kuolemaan’.

Ja  sen jälkeen kuin ihmeen kaupalla selviytymään, nyt muuttuneena, itsensä ja voimansa paremmin tuntevana sankarina.

Nyt vain on niin, että  matkani oli puolen vuoden  mittainen, ja tuonne kykloopin luolaan jouduin vasta Yangshuossa, Kiinassa,  luvussa 31 tätä blogia (ks. Sankarimatkan kartta) . Joten pysytään maallisissa seikkailuissa toistaiseksi.

Sen jälkeen, kun sanoin hyvästit Heidille, Saralle ja Pirkolle Kuala Lumpurissa, otin bussin Singaporeen järjestelläkseni  Indonesiaan menoani. Singaporessa palvelut toimivat hyvin englanniksi, joten pystyin hankkimaan tietoa ja suunnittelemaan matkaani paremmin. Päätin hankkiutua rajan yli Tanjung Pinangissa ja jatkaa sieltä jokilaivalla Sumatran Pekanbaruun ja edelleen Bukittinggin vuoristopikkukaupunkiin.

Sankari Ruttolaiva 1 johnson

Tanjung Pinangissa Indonesian puolella kaikki muuttui taas heti vaikeaksi.

Sataman eri tiskeiltä ei millään meinannut saada tolkkua, tuleeko laivaa ja mikä laiva tulee, mitä lippu maksaa ja miten koko siirtyminen Sumatralle olisi mahdollista.

Pitkällisten selvittelyjen jälkeen päätän valita repputuristille edullisimman vaihtoehdon M/S Johnsonin, jonka ’kansipaikka’ Pekanbaruun maksaa 15.000 rupiaa, kun alhaalla ’hytissä’ istuminen maksaisi 20.000 rupiaa.

Arvelen, että hirmu helteessä sisällä voi olla tuskallisempaa kuin ulkona, kyseessä on kuitenkin n. 20 tunnin matka. Johnson on infotaulun valokuvassa asiallisen ja hienon näköinen laiva.

Sen sijaan se reikäinen ja ruosteinen purtilo, joka lopulta tuodaan satamaan, on hengenvaarallisen näköinen ja sitä paitsi puoliksi upoksissa tyhjänäkin, kiva!

Sankari Ruttolaiva 5 kannellaSankari Ruttolaiva 4 kannella  Sankari Ruttolaiva 3 kannellaLisäksi Johnson on hirmu pieni, paljon pienempi kuin valokuvassa, vaan ei voi mitään: katolle on kiivettävä, kun kerran kansipaikan ostit. (Onneksi en tiedä, että näitä uposkeleekin aina välillä, sen saan lukea vasta palattuani kotiin Hesarista: ”247 ihmistä kuoli Sumatralla, kun jokilaiva upposi”)

Kansipaikka tarkoittaakin siis laivan katolla laittomasti matkustamista. 2,5 m x 6 m kokoiselle kuperalle pinnalle on asettunut noin 30 henkeä miten kuten kukakin mahtuu.

Matkapäiväkirjani – jota en aikoinaan kirjoittanut julkistettavaksi, vaan itseäni varten – raportoi tuosta ”ruttolaivamatkasta” näin:

 ”Lähtöä yritetään 3-4 kertaa, odotellaan laivalla, käydään välillä satamassa näyttämässä ettei muka ole ketään kannella, meinataan jo ajaa kansipaikkalaiset rantsuun, mutta ilmeisesti lahjuksilla päästään matkaan.

Tunnin puksutuksen jälkeen tulee harmaa rannikkovartioston alus ja käännyttää meidät takaisin. Ilmeisesti yövymme Tanjung Pinangissa. Ei sittenkään, vaan rannikkovartiosto halusi ”tarkastaa lastin”. Tunnin sähläilyn ja ilmeisten hyvitysmaksujen hymyilyttäminä poliisit päästävät meidät menemään.

”Botski on sanoinkuvaamaton. Laivan katon reunaa kiertää vain 20 cm korkeudella ohut ruostunut putki, jonka on tarkoitus pidellä tätä ylilastia paskaisella katolla.

Paikalliset tunkevat kylkeen koko ajan joka puolelta ja tuijottavat sekä kurkkivat häpeilemättä olan yli mitä kirjoitan.

Sankari Ruttolaiva 7 VaulaSankari Ruttolaiva 8 Dave ja SidneyEn osaa kehittää itselleni reviiriä  enkä näköjään oikein edes puolustaa tätä perseenkokoista plänttiä jolla istun.

En uskalla mennä vessaan alas, koska pelkään että putoan jokikrokotiilien ateriaksi. Pidättelen ja lakkaan juomasta, no ei minulla paljoa vettä olekaan.

Amerikkalainen tyttö (Sydney) kirjoittaa kirjeitä tyypilliseen tehokkaaseen tapaan, ruotsalaiset jätkät mutustelevat ja lukevat kirjoja, indonesialaiset miehet juhlivat ja juovat  lämmintä Carlsbergiä, joka ei kelpaa ruåttalaisille.

Aina kun siirryn sentin kauemmas, tulee indoukko (vanhakin vielä!) perässä, nyt se on jo valloittanut matkakassini, polvet ja kädet kassini päällä.

En halua olla tehokas ja opetella kieltä tai tutkia Wheelerin raamattua. Kundien matkamankasta riehuva Johny B. Goode kyllä piristää! http://www.youtube.com/watch?v=AEq62iQo0eU

Sankari Ruttolaiva 12 jokikylä 

”27.3.1992 perjantai Ruttolaivalla. Yö oli tähtisumuisen kaunis, mutta vaivalloinen.

Äijien hipaisujen takia tunsin oloni epämukavaksi.

Pienten torkkujen välissä tuijottelin tähtiin ja ajattelin, kuinka tyytyväinen olen, että olen täällä enkä esim. kotona. Mietin myös ystäväni Mennan riimuennustusta: kuinka olin saanut vuoden aikana joka kerta  tyhjän  riimun, kuoleman riimun.

Kolme kertaa oli koetettu neljän kuukauden välein ja  joka kerta olin poiminut pussista tyhjän riimun. Kolkkoa, vaikka tyhjä riimu voi tarkoittaa muutakin kuin kuolemaa. Voi tarkoittaa kaiken loppua, tyhjyyttä, epätoivoa jne.  ilman kuolemaa. Seuraleikkihän se on, vaan silti outoa.

Yöllä mietin myös pääni puhki, miten paperihattu tehdään tätä polttavaa päivää varten. Aamulla teinkin hatun ja kömmin pissalle 12 tunnin kovan pidättelyn jälkeen.

Sankari Ruttolaiva 6 kannella 

”Jonkin ajan kuluttua väänsimme leirin batiikeista, kumirenksuista,  narunpätkistä.

Messissä amerikkalainen Sydney ja englantilaiset Dave ja Richard. Naapurileirissä svedut ja takana indot. Varsinainen refugee camp.

En malttanutkaan olla jouten, vaan opiskelin Indonesian poliittista järjestelmää. Pelasimme korttia ja juttelimme. Säännöstelen juomista ankarasti, ettei tarttisi taas urheilla alas vessaan, kun se on miltei hengenvaarallista.

On arvailujen varassa, kauanko matka vielä kestää. Toiset sanovat 24 tuntia, toiset että 48.

Sankari Ruttolaiva 9 viidakko

”28.3.1992 lauantai, Bukittinggi.

  (Sankarimatkan kartta)

Tulimme perille Pekanbaruun 06.00 aamulla epätodellisen hiljaisen, lipuvan viidakkojokimatkan jälkeen. Laivamatka kesti 40 tuntia, ilman ruokaa ja jokseenkin ilman juomaakin.

”Pysähdys parin hökkelin kylässä, laivan alkeellinen wc- ym. meininki, polttava kuumuus, paikallaan olo ja hiki, hiljaiset epätodelliset tähtitaivasyöt, oudot aavelaivat ohikulkien, pienet valot toisinaan rannalla, tulikärpäset, öljytankit yms. tekivät matkasta ikimuistettavan.

Sankari Ruttolaiva 10 jokimaisemaSankari Ruttolaiva 11 jokikyläPerillä jouduimme lopen uupuneena isona jenginä (10 ulkomaalaista) tietysti huijarin koukkuun, maksoimme pelkkää väsymystämme. Tulimme Bukittinggiin noin kuuden tunnin bussimatkan jälkeen klo 14 iltapäivällä.

Vihdoin viiden aikaan ensimmäinen ateria kolmeen päivään. Jääkylmä suihku ja parin tunnin unet päälle ja olo on tosi onnellinen!

”Bussissa jo tuli hauska olo, kun likaisena syömättömänä nukkumattomana raakkina istui ahtaasti ja tuijotti lasittunein silmin uskomatonta rotkoviidakkomaisemaa, ja yhtäkkiä kuski pani älyttömän rautalankarokkimusan päälle ja minidiskovalot välkkymään. Yhdistelmä oli kerrassaan hilpeä.

Bussimatkallakin pysähdytään maksamaan lahjuksia poliisille, ehkäpä bussimme ei omaa virallista liikennöintilupaa vai mistä lienee kysymys. Ruttolaivalla ainakin pelkästään laittomat kansimatkustajat toivat liikennöitsijälle 450.000 rupiaa puhdasta, joten kai siitä vähän riitti viranomaisillekin.

” Sumatra on niin vehreä, kukkulainen, korkea ja maalainen, ihanan tuttu kesäsuon tuoksu vallitsee.

 Hökkelit muistuttavat Malesian itärannikkoa, joskin täällä on paljon köyhempää, ihmiset ujompia ja lapset jopa alastomia. Bukittinggissä, kaupungissa taas on sama aggressiivinen huijausmeininki, ilmeisesti on opeteltava kieltä ja vähän äkkiä.

Sankari Ruttolaiva 13 Bukittinggi vuoriltaSankari Ruttolaiva 14 Bukittinggi katuKaupunki on 940 metriä merenpinnan yläpuolella, joten ilmasto on ihastuttavan freessi viikkojen hikoilun jälkeen. (Myös vesi suihkussa on lähteenkylmää, HRRR!)

Kaupungissa on useita pikku ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet palvelemaan reppumatkalaisia spagetteineen, perunoineen, pirtelöineen, pannukakkuineen, oluineen – joita kaikkia nautimmekin hyvillä mielin. Kasvisruoat kuten ”Green Peace with Meat” saavat hymyn matkalaisen huulille.

Sitä paitsi: olen ensimmäistä kertaa elämässäni päiväntasaajan tällä puolen!”

Elämä hymyilee muutenkin, kun on taas matkakavereita (Sydney).

Matkakaveri saa minut yllytettyä sellaiseenkin, mihin tuskin ryhtyisin ihan yksin: vähillä tiedoilla viikon viidakkovaellukselle Siberutin saarelle entisten  ihmissyöjäheimojen pariin…

P.S. tietääkö kukaan, vieläkö nuo onnettomat jokipurtilot tekvät vaivalloisia reissujaan Malesian Tanjung Pinangin ja Sumatran Pekanbarun välillä?

text and photos copyright: Vaula Norrena vaula.norrena (at) kolumbus.fi

Seuraa ja tykkää:
error

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Sankarimatka luku 9 Viidakko Teteburu

to maalis 28 , 2013
Bukittinggi. Ensiksi Indonesia näyttäytyy meluisana, päällehyökkäävänä ja ’riistävänä’, kun erilaiset palveluiden kaupustelijat koettavat napata vasta maahan tulleet viattomat, ennenkuin nämä tajuavat mikä on maan oikea hintataso. Amerikkalaistyttö Sydney ja minä raivaamme tiemme päällekäyvine tarjoajien läpi tyynesti korvaa kallistamatta. Olemme lopen uupuneita, hikisiä, syömättömyydestä ja juomattomuudesta heikkoja, vaan kävelemme omin jaloin kukkulaisen kaupungin läpi kohti halpoja majataloja. Valitsemme piskuisen, vaatimattoman ja […]
Viidakkovaellus Teteburun poppamiehen talo ja rappuset Sumatra Siberut 1992 Vaula Norrena

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram