Sankarimatka luku 12 Sieniä

Indonesia Lake Meninjau hökkeli by Vaula Norrena 1992
Mihin jäimmekään? Ai niin siihen, kun Jakartassa asuva Dale ilmestyi auvoiseen lepokoti-idylliimme ja halusi hieman actionia.

Hän on aitoirlantilainen pikkukaupungin poika, rehellisesti suoraan sinisillä silmillään katsova pellavapää, että tokihan me kiinnostumme, kun hän kertoo, että hän kyllä tietäisi, mistä täällä saa sieniä ja miten niitä nautitaan ja miten ne vaikuttavat.

Olemme yhteisö, joka on kokenut yhdessä jo yhtä sun toista.  
Luotamme toisiimme (väärin). Ja onhan tämä hiljainen pieni maalaiskylä, ei meille täällä voisi tapahtua mitään pahaa (väärin).
Ja olisihan se kiinnostavaa, kerran elämässä kokeilla (ja taas väärin!).

Jos eläisimme internet-aikaa, ei tarvittaisi kuin  hiiren klikkaus asialliseen informaatioon, ja tietäisimme, että huono idea, Dale, huono idea.
Vaan vuonna 1992 olemme täysin Dalen tietojen  varassa ja puntaroimme itse kukin hänen tarjoustaan.

Minulle ei ole mitään merkitystä sillä mitä muut asiasta ajattelevat. Ryhmäpaine ei saanut minua tupakoimaan edes 14-vuotiaana.

Ajattelen omasta puolestani näin: Olen 32-vuotias, reippaasti aikuinen. Aivoni ovat jo kehittyneet täyteen mittaansa, niitä ei yksi sieni varmaankaan kerrasta vioita, arvelen (toisin kuin nuoren ihmisen aivoille voisi käydä).
Olemme maaseudun rauhassa, hiljaisista hiljaisimmassa paikassa. Täällä jos missä on turvallista. Vielä hyvien kavereiden kanssa, huolehdimme varmasti toisistamme. Toista tilaisuutta minulle ei todennäköisesti tule koko elämäni aikana. Ja olisihan se kiva saada tietää, mistä ne kuuluisat taiteilijatkin ovat näkynsä temmanneet?

Sankarimatka Meninjau 3 pelto sieni

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätän liittyä joukkoon. Sydney myös. Joitakin toisiakin, joiden nimiä en enää muista.
Vaan Dave ja Richard, nuo järkevät kunnon pojat, joutuvat jatkamaan matkaa ennen sienilauantaita. Heillä on kuulemma kavereita odottamassa Pohjois-Sumatralla, sinne pitää jo ehtiä.
Fiksusti sanottu ja päätetty, näin jälkikäteen ajatellen. Vietämme porukalla Daven ja Richardin läksiäisiä perjantai-iltana.

Lauantai-iltapäivänä Dale pyytää keittiöstä lainaksi kattilan ja keittelee pikku sprii-keittimellä sieniteetä.  
Nautimme pahanmakuista litkua sen verran kuin Dale ohjeistaa, varovasti. Juttelemme  niitä näitä ja jonkin ajan kuluttua aistivaikutelmat muuttuvat.

Maalaismaiseman värit muuttuvat mielettömän kauniiksi, kirkkaiksi ja voimakkaiksi ja mystisiksi, kuin van Goghin maalauksissa, mutta pehmeämmin.
Muut kikattelevat keskenään, mutta minä vain katselen suunnattoman kiinnostuneena maisemaa. Valon ja varjon ylikorostus, muotojen liiallinen terävyys ja fosforimaisen voimakkaat värit tekevät Meninjaun pelloista uskomattoman kauniit.
(Näin jälkikäteen voi sanoa, että toki ne häviävät mennen tullen 3D-elokuville, kuten Avatar, vaan silloin ei sellaisista tiedettykään mitään)

Päätämme porukalla lähteä kävellen kylille, saadaksemme lisää vaikutelmia.
Mielialat, näkymät ja kuulumat ovat kuin Fellinin filmeissä: kirkas sirkusmainen tingeling-musiikki kuuluu jokapuolelta, vastaan kävelevät hahmot ovat kaikki kummallisen unimaisia ja kaikilla tuo epämuodostunut suunnaton hymy korvasta korvaan.
Ihmiskasvot ovat minulle yhtä suurta hymyä kuin Ihmemaan Liisan Irvikissalla.  
Oma kokemus kaikkea kummastelevana irrallisena vaeltajana saa yhtäkkiä ymmärtämään paremmin niitä Fellinin elokuviakin (Naisten kaupunki, Amarcord jne).

Ilta laskeutuu ja saa valot hohtamaan sitäkin epätodellisemmin.
Ostan jotakin makeaa liiterimäisestä pikkukioskista. Sen sisällä roikkuvat esineet ja yksi langassa roikkuva hehkulamppu loistavat tässä tilassa värikkäinä kuin sata jouluvaloa pimeydessä – vanha ukkelimyyjäkin hymyilee leveästi kuin Joulupukki.

Hänen silmänsä tuikkivat sellaista lämpöä, että olen ihan hämilläni. Varmasti nuo kaikki tietävät, että olemme aivan pöhköpäissämme, vaan indonesialaisten suvaitsevaisuus saa kaiken kääriytymään suuren sydämellisyyden vauvavilttiin, mielessäni ainakin.

Koska äänet, erityisesti diskantit, ylikorostuvat, on korvia huumaava hälinä kylällä minulle pian liikaa.
Seuranikin on liian levotonta, en kestä katsoa heidän arvaamattomasti sinne tänne heilahtelevia jättimäisiä raajojaan. Ne pelottavat minua.

Porukka haluaa lähteä kilometrin päässä olevaan vulkaaniseen lähteeseen uimaan.
Ei kiitos, minä en tule mukaan, sanon, teen mieluummin hiljaisen iltakävelyn epätodellisessa maisemassa.
(Ehkä toimin tässäkin luonteeni mukaisesti: seurassa on kiva olla silloin kun se on kivaa, vaan erittäin  luontevasti ja tyytyväisesti tallailen omia polkujani silloin kun sieluni hiljaisuutta tarvitsee.)

Sankarimatka Meninjau 8 pelto lehmä 001 Kun porukkaa ei ole turvana, on kaikki tekeminen suunniteltava tarkkaan ja keskityttävä täysin voimin, jotta ihan yksinkertainen kävely kylältä kotiin onnistuu ja menee oikein.
Vaan silti: tähtikirkas yö ja kirkkaankeltaisina kuutamossa loistavat vehnäpellot, harmi kun ei tätä voi kameralla kuvata! (Paitsi 2000-luvulla tietysti, photoshopilla)

Kun olen istunut Beach Housen pihassa melko kauan, eikä nukuta, ja arvelen, että ehkä kuumalla lähteellä sittenkin olisi kivaa, päätän lähteä sinne.  
Tallailen mielettömässä sirkkojen sirinässä vajaan kilometrin, kunnes minä huonokuuloinen erotan jo etäältä missä lähde on.
Sieltä kuuluu kauas kimeää ihmisen hihkunaa. Perillä on betonista rakennettu laatikkomainen kaikuva luola ja eräänlainen kuuma uima-allas, jonka vesi on harmaahkoa ja hieman rikinhajuista.

Kaverini luikertelavat liskomaisesti vedessä (siltä se siis näyttää), heidän kasvoillaan on vääristyneitä ilmeitä.
Valot ja varjot ovat niin voimakkaita, että kaikki näyttää vähän siltä kuin kauhuelokuvassa.
Varovasti laskeudun kuumaan veteen, se onkin ainoa miellyttävä kokemus koko paikassa. En kestä liskomaisia heilujia, kirkunaa ja rumia ilmeitä. Pian kokoan kamppeeni vähin äänin ja poistun. Menen takaisin kämpille ja nukkumaan. Tämä saa nyt luvan riittää.

Yllättäen en näe unia lainkaan, vaan nukun sikeästi kuin tukki. Vaikka normaalisti tällä matkalla olen nähnyt mitä villeimpiä ja mielikuvituksellisempia unia. No ne ovatkin tulleet liiallisista fyysisistä rasituksista, mitä minulla ei ole pariin päivään täällä ollutkaan.

Seuraavana päivänä  saan tietää miten siinä sitten oli muille käynyt.

Yksi tyyppi oli väärinarvioinut jotain ja hypännyt lähteellä suoraan betoniin, onneksi ei kuitenkaan pää edellä, joten häneltä oli mennyt vain kylkiluita ja jalka poikki ja hän makaa nyt jossain kunnallisessa sairaalassa yltä päältä kipsissä ja siteissä. (Siunatut indonesialaiset ja heidän ystävällinen huolehtivaisuutensa!)

Jotkut toiset ovat joutuneet riitaan keskenään ja saaneet siitä kammottavia, pyskoosimaisia kauhutiloja, joiden johdosta he ovat painiskelleet unissaan puukkojen ja viidakkoveitsien kanssa läpi yön ja makaavat seuraavat kaksi päivää pelokkaina sängyissään.

Jaaha, että semmoisia ”luonnollisia stimulantteja”.  
Johtopäätökseni on, että koko sieni- yms. touhu on vahvasti liioiteltua ja mystifioitua. Haitat ovat suunnattomasti suuremmat verrattuna vaatimattomiin hyötyihin, jotka ovat saavutettavissa monta kertaa hienompina yksinkertaisesti taidetta katsomalla, tai 3D-elokuvissa. Sitäpaitsi taiteesta saa  sata kertaa hienompia trippejä, kuin millään aineilla on saavutettavissa.
Tuskinpa vaan Salvador Dali on aineilla voinut saada niin villejä visioita, kyllä siinä tarvitaan vinksahtanutta mieltä kaiken kaikkiaan.

Sydneyn kanssa kiitämme onneamme, että selvisimme liskojen yöstä, emmekä koe tarvetta uusia tätä kokemusta.
Seikkailunhaluisina ihmisinä etsimme mieluummin hyviä seikkailuja, kuin huonoja. Silti molempia on meille luvassa jatkossakin.

Sankarimatka Meninjau 13 myyjä sieni














Copyright text and photos Vaula Norrena 1992/ 2013

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

0 thoughts on “Sankarimatka luku 12 Sieniä

  1. Niin jos vain sen tietäisi etukäteen, mitä se voi olla.
    Nykyään nettikin on täynnä ihme suitsutusta ja liiotellun hienoja psykedeelisiä kuvia. Bullshittiä myös se ettei näistä jutuista tulisi huono olo samaan tapaan kuin alkoholista. Kyllä tulee, ja huonompikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Sankarimatka luku 13 Petos

su huhti 21 , 2013
Sankari on matkallaan pohjimmiltaan yksin,  silloinkin kun hänellä on joukko ystäviä ympärillään. Se on sankarimatkan juoni:  ihminen joutuu kohtaamaan omat kynnyskysymyksensä ja luonteensa testit lopulta yksin. Sankarimatkan kaavaan kuuluu sekin, että kaikki ystävät eivät ole tosiystäviä. Joskus sankaria petetään.  Sitä sankari ei tietenkään voi aavistaa, hänhän elää vain jännittävää seikkailua päivästä toiseen. Petos, josta nyt kerron, on ehkä vähäpätöinen. Kuitenkin […]
Indonesia hurja garudalintu veistos by Vaula Norrena 1992

You May Like

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Instagram