Sankarimatka luku 4 Hat Yai

Sankari  Hat Yai sankarimyytti 1

 Klassisella sankarimatkalla (joka voidaan lukea opetuksena  koko elämää varten) sankari siis lähtee matkaan, jonkun merkillisen oman idean, unen, näyn tai ilmestyksen perusteella.
Näky on niin voimakas, että se pakottaa sankaria.
Sankari lähtee ja siitä alkavat valtavat koettelemukset.

16-vuotias Jeanne d’ Arc näki unen, että hänen tulisi johtaa Ranskan sotajoukkoja Englantia vastaan.
Nelson Mandela sai idean tasa-arvoisesta Etelä-Afrikasta ja meni  vastarintaliikkeeseen, maan alle  ja lopulta 26 vuoden matkalle vankilaan ideansa tähden.

Buddha lähti päähänpiston perusteella  palatsista kiertämään maailmaa. Jeesus sai ilmestyksiä joissa hänen isänsä Jumala puhui hänelle.
Napoleon sai idean Venäjän valloitusretkestä. Esimerkkejä olisi loputtomiin, katsokaa mitä tahansa elokuvaa tai romaania vaikkapa.

En nyt vertaa omaa matkaani noihin suursankareihin, vaan pohdiskelen universaalia sankarimallia,  jota opetetaan kaikissa kulttuureissa ja joka jollain tapaa vaikuttaa meihin kaikkiin, jotka pyrimme elämämme kunnialla  elämään.
(Onko sinulla tavallisen ihmisen esimerkkejä tästä, kerro!)

Sankari  Hat Yai sankarimyytti 2

En tiedä, alkoiko sankarimatkani siitä, kun lähdin matkaan, vai jo aikaisemmin.
Koettelemuksia ainakin oli koettu jo aiemmin. Työpaikan menetys, asunnon menetys, rakastetun menetys ja vielä nyt uudenkin ystävän menetys.

Työpaikan menetys iski kovimmin, koska se ei ollut sattumaa, vaan henkilökohtaista, minusta johtuvaa. Niin sen ainakin tulkitsin.  Siinä alkoi jo olla kaava joka toistui.

Menen työpaikkaan, teen rutkasti töitä, asiakkaat ja työkaverit tykkäävät, töitä tehdään älyttömästi, hienoja tuloksia, sitten tulee laskusuhdanne ja PIM! Olet erotettu – Koska et osannut pelata selkäänpuukotuspeliä, koska puolustit ääneen työtovereitasi silloin kun he itse eivät uskaltaneet, koska sinusta tehtiin syntipukki, koska et nuoleskellut pomojasi, niin sinut uhrataan, ihan pokkana, eivätkä ne pelkurit joita sinä puolustit, tietenkään puolusta sinua.

Tajusin olevani umpikujassa: jos nyt menisin johonkin niistä työpaikoista, joihin minua pyydettiin – sama tulisi toistumaan.
Sama tulisi toistumaan missä tahansa työpaikassa, olin siitä varma.
Siksi minun täytyi hautoa tilannetta, tehdä jotain sijaistoimintaa ennen kuin löytäisin elämääni jotain järkevää, kantavaa maata jalkojeni alle. Tässä kohtaa minulle tuli kuningasajatus: reppureissulle Kaukoitään!

Matkapäiväkirjani kanteen olen kirjoittanut pätkän Uuno Kailaan mahtipontista runoa:

”Matkaan, sieluni kohtaloon! Janon tähden, ja tuskan tähden, tielle, sokea, unta nähden!”

Se kuvastaa paremmin kuin mikään mielenmaisemaani tuolloin.

Joten nyt olin Koh Samuilla keräämässä rohkeutta lähteä jatkamaan matkaani yksin kohti tuntematonta.

Tutkiskelen karttaa ja Lonely Planetin klassikkokirjaa ’Southeast Asia on a shoestring’.
Päätän matkustaa Thaimaasta alas Malesian itärannikolle. Se on aitoa, ei-turistimaista Malesiaa, johan tässä on turistimeininkiä tarpeeksi katseltukin.

Hankin bussiliput Hat Yaihin, se on tavallinen thaimaalainen 200.000 asukkaan kaupunki .
Lippujen ostaminen on hankalaa, minua varoitetaan jo etukäteen. Thaimaassa hymyillään vain varakkaille turisteille, köyhiä reppumatkailijoita sen sijaan halveksitaaan ja yritetään repiä viimeisetkin pennit pois, minua valistavat kokeneemmat.
Sellaista ilmapiiriä olen itsekin ollut aistivinani: tosielämässä monet thaimaalaiset inhoavat ulkomaalaisia.

Ilmastoidussa bussissa matkustavat ylempää keskiluokkaa olevat thaimaalaiset, minusta näyttää.
Heidän ja minun välilläni on näkymätön viileä verho. En yritä rikkoa riitettä, vaan istun omissa oloissani ja katselen ikkunasta ulos.

Surat Thanissa bussi vaihtuu junaan.
Maisemat ovat niin kuin köyhässä maassa ovat: hökkeliä hökkelin perään, ruostunutta rautaa, sikin sokin roikkuvia sähköjohtoja, paljasjalkaisia pikkulapsia, ihmisiä arjen harmaissa toimissaan.

Sankari  Hat Yai köyhiä Sankari  Hat Yai köyhiä 4

Thaimaa Hat Yai nainen kävelee mietteissään by Vaula Norrena 1992 Thaimaa Hat Yai radanvarsikuppila by Vaula Norrena 1992

Olen matkalla kaukana vieraassa maassa, en tiedä miten tämän klaaraan, en tiedä miksi olen täällä, en osaa puhua näiden kieltä, heitä vähempää ei voisi kiinnostaa – ja olen yksin.
Ken leikin alkaa, se leikin kestäköön, ajattelen ja puren hammasta.

Hat Yaissa majoitun Lonely Planetin halvimmasta päästä suosittelemaan majataloon.
Lähden kävelemään kaupungille. Ihan tavallinen arkikaupunki tämä, ei mitään kiinnostavaa katseltavaa, ei ainuttakaan nähtävyyttä.
No jotain aina näkee, kun tarpeeksi  ramppaa, ajattelen.
Parin tunnin harhailun jälkeen istun kahvilaan kirjoittamaan kirjeitä ystävilleni Suomeen – niistä tulee melko pitkiä.

Thaimaa Hat Yai harmaa kaupunki by Vaula Norrena 1992

Yhtäkkiä kuulen tutun äänen riemastuvan ”Katsopas kuka täällä on!” ja herra O:n naama leveässä hymyssä siinä edessäni.
(Juuri kun aloin jo määrätietoisesti unohtaa koko ihmisen) sadattelen mielessäni.

”Mitä ihmettä? Mitä sinä täällä teet?” kysyn yllätettynä.
”Menen käymään kotona, ja Hat Yaista oli sopivat lennot huomiselle.”
(Kas kummaa, juuri samana päivänä kun minä satun olemaan täällä) mietin itsekseni  samalla kun puhun sujuvasti niitä näitä. Hän ehdottaa, että menemme yötorille syömään jotain pientä yhdessä. Mikäpä siinä, mennään vaan.  Ja mennään.

Kumpikaan ei ilmeisesti halua kuroa kasvanutta välimatkaa enää umpeen, tulkitsen oloani torilla.
Napostelemme pähkinäkastikkeella kuorrutettuja pikku lihavartaita, grillattuja katkarapuja ja muuta paikallista hyvää.
Puhumme edelleen niitä näitä, jossain vaiheessa päädyn kuitenkin ajattelemaan ääneen:  ”Niin, meitä ihmisiä on monenlaisia. Minun intohimoni ovat kirjat, ja todella nautin mitä erilaisimpien kirjojen lukemisesta. Ehkäpä se on sama asia sinulla naisten kanssa.”
Ihan vilpittömästi, ilman sarkasmia.
Herra O on kiitollinen ymmärtäväisestä suhtautumisestani.

Tämän jälkeen toivotamme hyvää jatkoa toisillemme ja menemme eri hotelleihin, hän neljän tähden bisneshotelliin hoitoineen ja minä yhden tähden majataloon,  jossa yöllä en saa unta, koska jonkin sortin kirpunperkeleet purevat minua joka puolelta.

Kirpunpuremat tekevät elämän tosi keljuksi vielä pari päivää, kunnes pääsen rajan yli Malesian itärannikolle Kota Baruun.

Siellä minulle avautuu paitsi toisenlainen, lempeämpi kulttuuri, myös alustava luottamus, että kyllä tästä matkasta voi vielä jotain muutakin kuin kauhua, pelkoa ja ahdistusta tulla.

(Sankarimatkan kartta)

copyright  text  and photos: Vaula Norrena 1992/2013

Seuraa ja tykkää:
error

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

0 thoughts on “Sankarimatka luku 4 Hat Yai

  1. Onpa koukuttavan kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoista kyllä, matkan tähänastiset etapit ovat mulle tuttuja ja vielä ihan samassa järjestyksessä. Mielenkiinnolla odotan, käytkö Malesiassa Perhentian-saarilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Sankarimatka luku 5: Kota Baru

la helmi 16 , 2013
Olen juuri vasta väkisin irtaantunut Koh Samuin turistiturvallisuudesta. Arvelen, että rahani ja uskallukseni riittävät maksimissaan kolmen kuukauden pyörimiseen Malesian Indonesian tienoilla. No, ne riittivät lopulta kuudeksi kuukaudeksi ja veivät minut mm. Sumatran viidakkoon villi-ihmisiä katsomaan, Balille poliittisiin mielenosoituksiin, läpi Kiinan hylkiönä syljeksittäväksi ja lopulta hitaalla Siperian pikajunalla Moskovan kautta kotiin. Vuosi oli 1992, ja Kaukoidässä oli vielä paljon paikkoja, jotka […]
Malesia Kota Baru kauppahallin värikkäät kasvikset ja hedelmät by Vaula Norrena 1992

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram