Sankarimatka luku 39 Mongolia

Sankari Siperian pikajuna

Palataan sankarimatkaan. Sankari on vihdoin päässyt Siperian pikajunaan, istunut looshiin ja  voi turvallisesti  heittää hyvästit Kiinalle junan ikkunan läpi.

Ei enää taistelua töykeän ja vihamielisen Kiinan kanssa! Ei  tuntikausien harhailua paikasta toiseen. Ei jonotusta, ei  yhtään  ’mei youta’ enää.  Olen matkalla kotiin, kuuden kuukauden ja 12.000 kilometrin jälkeen.

Tässä vaiheessa sankari on vain huojentunut siitä, että selvisi hengissä pahimmista koettelemuksista ja  pääsee takaisin kotiin.

Hän ei ymmärrä löytäneensä matkalta  aarteen, ikuisen elämän eliksiirin.  Tämä paljastuu vasta paljon myöhemmin, jopa  vasta  10-20 vuotta myöhemmin. Sillä tavalla se elämässä menee. Kokemusten arvon huomaa  vasta jälkikäteen. ”Koska tapahtui sitä ja sitä, tein näin ja näin, sitten löysinkin kutsumukseni ja minulle parhaan elämän.”

Sankari Mongolia Gobi 1 001

Juna suuntaa kohti Gobin autiomaata ja Mongoliaa. Onpa rauhoittava maisema. Missään ei ole mitään. Muuta kuin hiekkaa.

Sitten, tuntikausien jälkeen pientä pölyistä nurmennöyhtää hiekan seassa, silmänkantamattomiin.  Vielä tuntikausia ja nöyhtä muuttuu pikkutupsuiseksi  aroksi.

Värit tulevat takaisin, hienoa! Taivas on sininen, ruoho vihreää ja valkoiset pilvet niin matalalla, että voisi luulla niiden olevan hattaraisia ohutrunkoisia puita.

Sankari Mongolia pilvet 6 001

Sankari Mongolia Gobi 2 001

Sankari Mongolia Gobi 4 001

Mongoliassa ei ole mitään. Juna kulkee kolmekin tuntia ilman minkäänlaista asujaimistoa  näköpiirissä.

Sähkölangat  halkovat maisemaa tolppien kärsivällisinä rivistöinä.  Sähkötolpat ovat täällä oksaisesta luonnonpuusta tehtyjä repsottavia, matalia karahkoja, jakajia niissä ei ole. Jossain kaukana joku kuitenkin käyttää sähköä?  Jossain seisoskelee lauma kurkia, jossain pari vasikkaa, jossain lammaskatras. Radan varressa alkaa olla piikkilanka-aitoja molemmin puolin, eläimiä siis laidunnetaan jollain tapaa.

Sankari Mongolia jurtta 5 001

Siperian pikajuna on hienompi kuin osasin kuvitellakaan. Olin ajatellut, ettei junan ikkunasta varmaan mitään käsitystä täkäläisestä elämästä voi saada. Toisin on.

Maisema on jo itsessään niin kertova askeettisuuttaan, niukkuuttaan, pelkkää laajaa autiuttaan. Vaikuttaa varmasti näiden kansojen mentaliteettiin – minkähänlaisia ajatuksia aavikon ihmisen päässä liikkuu, kun hän päivät pääksytysten tarpoo tätä korutonta kertomaa?

Tämä junamatka kestää kuusi päivää ja yötä. Paras ottaa rauhallisesti. Luen sitä pirun Vankileirien saaristoa ja välillä kuuntelen puolella korvalla, kun kiinalaismiehet pulisevat keskenään.

Sankari Mongolia auto 3 001

Sankari Mongolia taloja

Nyt alkaa näkyä asutusta. Siellä täällä yksinäinen kuusikerroksinen harmaa asuntolaatikko tai pari, järjettömiä ilmestyksiä keskellä autiomaata. Jopa tyhjä sellainen ja sen vieressä muutama jurtta, ei tainneet nykyajan mukavuudet miellyttää?

On myös pikkuruisia kellertäviä savimajakuutioita kylämuodostelmissa ja niiden laitamilla jurtta-asutusta. Betonia sitten isommissa kolhooseissa. Mutta kauppoja, kunnantaloja tms. merkkejä organisoidusta yhteiselämästä ei näy.

Sitten yhtäkkiä tulemmekin Ulan Batoriin, Mongolian  pääkaupunkiin. Harmaansiniset ja harmaanvaalenapunaiset konformistiset kerrostalokompleksit täyttävät maiseman, ja kerrostalojen pihoilla käyskentelevät asukkaiden lehmät, rumat härkämäiset juntturat, hilpeää!  Asema on kuitenkin arvokkaan näköinen. Juna pysähtyy puoli tuntia ja tässä on sallittua myös nousta junasta laiturille jaloittelemaan.

Sankari Mongolia Ulan Bator 10 001

Tutustun heti kahteen vähäläntään maalaisukkoon, jotka ovat myymässä limppuja matkaevääksi matkustajille.

He tykkäävät Mao Tse Tung- T-paidastani ja ihastuvat ikihyviksi, kun kuulevat että olen Suomesta. Sukulaiskansaa, toki! Minäkin kannatan Suomen jääkiekkojoukkuetta MM-kisoissa! Kyllä, panemme kampoihin punakoneelle! Yhteisiä ilonaiheita löytyy.

Sankari Mongolia ukkelit 7 001

Asemalla on sen näköistä väkeä, että voisin kuvitella olevani lasten kuvakirjassa: mahdottoman lihavia maalaismatameja värikkäät koltut päällä, kansallispukuisia ukkeleita saapastelemassa mahtavina nahkasaappaissaan, luihuja miliisejä, jotka vahtivat tapahtumaa.

Sankari Mongolia matamit 8 001

Sankari Mongolia asema 9 001

Ukot tyrkyttävät limppujaan. No voi, kun en arvannut että täällä on myytävää, rahat jäivät junaan. Ei se mitään, ota silti. Ei ei, en voi ottaa. Ota ota! Ei näitä kukaan muukaan nyt osta, kun tämä on ainoa juna joka tässä pysähtyy. Ota nyt, sukulaiskansan takia! No kiitos kiitos, ootsinj spasiiba!

Niin palaan junaan kainalossani viisi (5) kilon painoista täysviljalimppua. Tuntemattomat kanssamatkustajat junan käytävällä tulevat pian tutuiksi ihmetellessämme yhdessä viittä kilon limppua. Vaikka oikeastaan en hae nyt tuttavuuksia.

Olen matkalla takaisin kotiin ja haluan mietiskellä, mitä se tarkoittaa.

Kirjoitan päiväkirjaan hahmotelmia tulevaisuudestani, joka nyt on valkoinen taulu. Siihen voi kirjoittaa mitä tahansa, koska mikään ei sido minua: ei työpaikka, ei asunto, ei  velka, ei poikaystävä, ei ystävät.

Olen täysin vapaa maalaamaan elämästäni juuri sellaisen kuin haluaisin. Jos vaan tietäisin, mitä haluan ja jos pystyn siihen.

aladdin grabianski

Minun on tutkiskeltava itseäni. Mitkä ovat motiivini tehdä sitä tai tätä. Rahaa tietysti jokainen tarvitsee elämiseen, vaan millä ehdoilla? Ei millä tahansa ehdoilla. Olen varma, että mielenkiintoisen elämän voi saada myös lankeamatta siihen tärkeyden tunteeseen, jolla niin monet ihmiset  voidellaan kuuliaisiksi työmehiläisiksi jonkun ahneen mehiläiskuningattaren syötäviksi.

Totean, että en tarvitse mainetta tai kunniaa, jos siitä pitää maksaa  itsekunnioituksellani, perusarvoillani tai henkisellä terveydelläni. Itse asiassa en tarvitse mainetta ja kunniaa lainkaan. Ihan sama. Onnellisinta elämää elävät hiljaiset puutarhurit. Miksen minäkin voi alkaa joksikin sellaiseksi?

Näin se sankari paluumatkallaan tapailee taskustaan  ikuisen elämän eliksiiripulloa, ruuvaa sen korkkia auki ja kiinni, nuuhkii eliksiirin tuoksua, tiedostamatta lainkaan että  hän tekee juuri sitä. 🙂

copyright text and photos Vaula Norrena 1992/2013

Seuraa ja tykkää:
error

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Sankarimatka luku 40 Baikal

ke loka 30 , 2013
  Mitä pidemmälle matka jatkuu, sitä tutummaksi maisema muuttuu. Venäjän puolella on jo koivujakin – ja Suomen kesäyön haju! Olen onnellinen! 31.7.1992. Tutustun junan ihmisiin. Ranskalainen Marie tankkaa venäjän fraasisanakirjaa, ruotsalainen Per-Olof valokuvaa innokkaasti kahdella kamerallaan, tanskalainen Helen lainaa korvalappustereoitaan ja saa minut haltioitumaan: kuinka kipeästi olenkaan kaivannut musiikkia! Ihanaa! (Oli hirmuinen virhe lähettää musiikkilaitteet kotiin Singaporesta. Olisin varmasti selvinnyt […]

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram