Sankarimatka luku 34 Onni kääntyy

1

Sankari Onni kääntyy 2

Sankarimatkaan kuuluu se, että kun sankari on aivan loppu ja toivonsa heittänyt, taivaalta ilmestyy hyvä haltija tai auttaja, joka saa kaiken kääntymään parhain päin.
Sankarilla ei itsellään ole useinkaan tähän osaa eikä arpaa, kuten ei ollut niihin rankkoihin vastoinkäymisiinkään.

Asia vain on niin, että hyvä sankari lopulta pelastuu – merkillisten, vajavaisten ja epäuskottavien apurien avulla. Yleensä. (Joskus ei pelastu, mutta silloin on kyseessä ennemmin tragedia kuin sankaritarina.)

Tuhkimolla oli hiirulaisensa, Lumikilla kääpiönsä ja Tarzanillakin oli Cheetah. Tuhannen ja yhden yön saduissa on ne tuhannet vanhat ja viisaat kerjäläisukot ja –eukot, joilta sankari saa korvaamattomia koodeja ja tiedonjyviä.  Jokaisessa Disney-leffassakin sankarilla on hassu apuri, josta hädän hetkellä on oikeasti apua.

No niin, olen siis menossa Anshounin poliisiasemalle. Hostelissa, joka ei huolinut minua asiakkaakseen eivät osaa sanoa missä se on, kuulemma lähellä rautatieasemaa. Matkalla kysyn liikennepoliisilta, joka neuvoo päinvastaiseen suuntaan, kuulemma kaukana. Otan riksan, joka kuljettaa minua kolme neljä kilometriä läpi uskomattomien hökkelikujien.

Sankari Onni kääntyy 1

On romukauppiasta, avaimentekijää, katukeittiötä, antiikkikauppaa, hiilikuormajuhtaa (mikä kurja virka ihmiselle!) – kaikki käsittämätöntä rähjää, jonka seassa ihmiset verkkaisen uneliaasti tallustavat. Ja nyt ollaan sentään erityisen tehokkaalla ja hyvinvoivalla vapaakauppa-alueella.

Kiina Anshoun hiilijuhta by Vaula Norrena 1992

Sitten yhtä rähjäinen poliisiasema, josta löytyy piankin ystävällinen särösilmälasinen pullea, ei kovin vanha mies.
Kiltti ja liikuttava hahmo, varsinkin kun tuo toinen pullonpohjalinssi on halki ja silmälasin sanka kiinnitetty maalarinteipillä.  Ympärillä koko joukko muita kiinnostuneita poliiseja, myös muutama varsin fiksunnäköinen naispoliisi. (Yleensäkin monet naiset tässä kaupungissa ovat  staileja.)

Varkausasiaa selvitellään. ”I am very sorry, but  these things happen in China. Do you have enough money to support you to your home country?” rikkisilmälasinen kysyy ystävällisesti.
Koska varkaus on tapahtunut junassa, rautatieaseman poliisin pitää se hoitaa (siis se joka käski minun tulla tänne.) Kolme poliisia lähtee kuljettamaan minua venäläisvalmisteisella Shigulilla (Lada?) asemalle.

Sankari Onni kääntyy 4

Siellä puisen sivurakennuksen ullakkohuoneessa onkin poliisioffisi, josta löytyy antamani selvitys. Asiaa vatvotaan hartaasti.
Miehet soittelevat sinne tänne, keskustelevat pääasiassa keskenään, runsaasti uteliaita ulkopuolisia käy huoneessa. Huoneessa on vanha topattu sohva, kaksi plyysinojatuolia pitsikäsisuojineen sekä iso tumma kaappi. 50-luvun lamppu sekä täytemustekynä pöydällä.

Ystävälliset poliisit tenttaavat yhä uudestaan tapahtumainkulkua. Lupaavat että koettavat löytää lompakkoni, mutta se on erittäin vaikeaa, koska tapahtui pitkänmatkan junassa ja varas on voinut poistua millä tahansa asemalla. Sanovat soittavansa kaikkien asemien poliiseille Shanghaista Kunmingiin.

Sankari Onni kääntyy 12

Aidon huolestuneina tenttaavat matkasuunnitelmaani, mitä olen aikonut tehdä ja mikä olisi viisainta tässä tilanteessa, ja onko minulla rahaa jatkaa matkaani.
Vakuutan, että minulla ei ole hätää: on tarpeeksi rahaa Pekingiin ja sieltä kotiin asti. Minua liikuttaa tämä huolellinen ja harras tapahtumainkäsittely.

Oivallan, että olenkin löytänyt kokoelmaani aivan uudenlaisen, yllättävän maan: sellaisen, jossa kansa on inhottavaa, mutta poliisi ihana. Yleensähän köyhissä maissa asia on vallan toisinpäin.

Rikkisilmälasinen huolehtii myös, ettei  lomani mene kokonaan pilalle tämän takia. Neuvoo menemään vesiputouksille tänään ja johonkin kaukaiseen palatsiin huomenna. Hän on neuvokas ja käytännöllinen ohjeissaan.
Meillä on myös hieman small talkia maistamme ja i’istämme. Poliisit vannovat, etten ole päivääkään yli 20-vuotiaan näköinen ja kysyvät miksei aviomieheni ole mukana matkalla.
Mokaan arvioidessani rikkisilmälasisen vain vuotta nuoremmaksi kuin hän todellisuudessa on (koska arvelin, että hän on 37, sanoin 26, mutta hän onkin vain 27).

Sitten meidän pitääkin lähteä hakemaan varkausraporttia Public Security Bureausta. Tähän on mennyt jo pari tuntia, mutta olen niin onnessani tavattuani viimeinkin ystävällisiä kiinalaisia, että voisin jäädä asumaan poliisiasemalle!

Sankari Onni kääntyy 5

Koko konkkaronkka pakataan taas Shiguliin ja kaahataan jonnekin reuna-alueille, yhä ränsistyneempään Public Security Bureauhun.
PSB:ssä särösilmälasinen ojentaa rautatiepoliisin käsin kirjoittaman punaleimatun paperin jollekin, minut pannaan odotushuoneeseen, herrat menevät sivuhuoneeseen neuvottelemaan.
Kun he ovat poissa, nappaan huoneesta salaa valokuvan. En uskalla pyytää heitä valokuvaan, myöhemmin se harmittaa minua. Olisivat varmaan suostuneet.

Jonkin ajan kuluttua minulle kerrotaan, että ”the person in charge of these things is not here today. You must come back tomorrow” – minkä auliisti hyväksyn, tiesinhän jo että tämä on maan tapa.

”Minulla on vielä yksi pieni ongelma”, sanon niin kainosti kuin osaan. ”En löydä hotellia, jossa olisi tilaa.” Särösilmälasinen poliisi on iloinen voidessaan auttaa. Hän lähtee kuskaamaan minua taas Shigulilla.

Matkalla hän kysyy mitä pidän Kiinasta, sekä mitä pidän Kiinasta verrattuna Neuvostoliittoon (vastakysymyksenä minun kysymykseeni, mitä mieltä hän on Neuvostoliiton tilanteesta, johon hän sanoo kohteliaasti, ettei  voi  sanoa mitään).
Kehun maata: verrattuna Neuvostoliittoon ei nälkää, asiat päällisin puolin hyvin, ihmiset rauhallisia, vuosisatainen ajan tunne jne. Hän kysyy, onko tuo totta ja ajattelenko todella sydämessäni näin.
”Kyyyllää” valehtelen myöntävästi, johon hän toteaa, että olen erittäin hyvä puhuja.

Poliisi vie minut samaisen hostelin eteen, josta minut jo kerran käännytettiin. ”Minä kävin jo kerran täällä” yritän inistä, kun poliisi marssii reippaasti hostelin aulaan.
Paikka on hirmu kolkko ja askeettinen, mutta seinällä on suuret, kultakoristeiset kellot, jotka näyttävät maailman aikaa New Yorkissa, Pariisissa, Tokiossa, Moskovassa jne.
Kansainvälinen paikka, sanaakaan eivät puhu englantia.

Poliisi pitää hostelin respalle tiukan puhuttelun, jonka jälkeen hän pyytää passini näytettäväksi. Hän vahtii silmä kovana, että minut todella kirjataan sisään.
Sitten hän neuvoo minulle paikan, josta bussit vesiputouksille lähtevät. Hän toivottaa minulle lämpimästi hyvää päivän jatkoa ja toivottaa minut tervetulleeksi poliisiasemalle taas huomenna. (!)

Saan ison neljän hengen huoneen kokonaan itselleni. Retkeilymajatasoa, vaan olihan siellä vapaita huoneita! Suihkut ja vessat ovat käytävällä. Lämmintä vettä ei täälläkään ole, mutta taiteilen termoskannun ja pesulapun kanssa.
Avainta omaan huoneeseen ei saa, vaan vessassa käydessä on jätettävä ovi auki. Paikka on muuten siistin näköinen, tutun puolalainen – ilmeisesti on olemassa yhtenäinen sosialistinen kulttuuri, jota näissä maissa noudatetaan.

Hyvä onneni vain kasvaa, kun astun hostelista illansuussa ulos. Pihalla seisoo passissa 24-vuotias Wu-Shi-Long, kemian ja englannin opettaja, joka on tullut katsomaan, olisiko täällä ketään ulkomaalaista juttukaveriksi. No olenhan minä! Ja todellakin valmis juttelemaan useamman  viikon puhepaaston jälkeen!

Sankari Onni kääntyy Wushilong 9

Wu-Shi-Long kertoo elämästä Etelä-Kiinassa.

Vuodesta 1979, Dengin valtaantulosta alkaen Anshoun on kuulunut  SEZ – Special Economic Zoneen.  Vuonna 1979 kommuunitilat jaettiin pikkutilkuiksi ja jaettiin perheille viljeltäviksi. Tilkku on vain 60 m2 (6 x 10 m) ja siitä saatavasta sadosta pitää antaa 20% valtiolle.
Toimeentulo on maajusseilla kehnoa, pikkutilkulta ei saa tarpeeksi satoa, maissia ja riisiä viljelevät, talvella heinää, kärsivät suoranaista hätää.  Heillä  ei ole oikeutta myydä maatilkkuaan eikä juuri mahdollisuutta saada muutakaan työtä.

Kiina Anshoun maatyöläisiä viljalyhteiden teossa by Vaula Norrena 1992

Ne jotka eivät kestä maaseudun kovaa elämää, ajautuvat kaupunkien työttömiksi ja pikkupalvelijoiksi, kantajiksi  jne. Heitä näkee kadulla istumassa kyltit käsissä tarjoamassa työvoimaansa.

Kiina Anshoun työnhakijoita ja kantaja by Vaula Norrena 1992

Wu arvioi, että n. 65% kansasta on pienviljelijöitä,  20% valtion ja tehdastyöläisiä, 5% kauppiaita ja 10-15% on työttömiä, hanslankareita ja kerjäläisiä, joista osa voisi olla maatyöläisiä, mutta koska  se on orjan työtä ja huono palkka, koettavat keksiä jotain muuta.
Vielä kun maalaisilla on oikeus kahteen lapseen (kaupungissa yhteen, ylimääräisistä menee sakkoa), merkitsee se että tilkut entisestään pienenevät ja maalaiset vain kurjistuvat.

Kiina Anshoun katuparturi by Vaula Norrena 1992

Sen sijaan Anshounin pikkubisneksillä menee ihan kivasti. Jos on jostain kivenkolosta saanut hankittua pääomaa perustaa kaupan, pärjää sillä mukavasti voimakkaasti kasvavassa taloudessa.
Anshounin markkinoilla sen huomaakin. On sievää mekkokauppaa, meikkikauppaa, kenkäkauppaa, länsimaisia hupsutuksia asiallisten sokerijuurikaspuotien seassa.

Kiina Anshoun vapaakauppa-alue lasten mekkoja by Vaula Norrena 1992

Haastattelen Wu-Shi-Longia hänen omasta taustastaan ja perheestään. Hän on kuusilapsisen perheen nuorin lapsi (siihen aikaan maalla sai olla useita lapsia). Vanhemmat olivat maalta ja menivät jo lapsina naimisiin, äiti oli 12 v ja isä 15 v.
Ensimmäinen lapsi tuli, kun äiti oli 16 vanha.  Ennen kulttuurivallankumousta isä oli jonkunlainen päällikkö tukkukaupan tapaisessa systeemissä.

Kulttuurivallankumouksessa 1968 isä menetti työnsä ja perheellä oli tosi vaikeaa. Wu on syntynyt 1968, joten hän ei muista tästä ajasta mitään.
Äiti oli valtion ravintolassa töissä ja keräsi perheelle ruokaa asiakkaiden lautasille jääneistä tähteistä.
Sitkeästi ja kovalla työllä lukutaidottomat vanhemmat kouluttivat kaikki lapset collegeen asti. Jossain vaiheessa isä kuoli, ja myös nuori Wu joutui työskentelemään hiilikaivoksilla tienatakseen pari maota koulunkäyntiin.

Wu hyppi pari kertaa luokkansa yli, Kiinassa hyvä oppilas voi sen tehdä ilman kypsyyskoettakin. Hän kävi yliopiston pääsykokeen jo 15-vuotiaana ja opiskeli kemiaa neljä vuotta, valmistui yliopistosta 19-vuotiaana. Hän olisi jatkanut tohtorintutkintoon, mutta hänet hylättiin post-graduate-testin politiikkaosiossa.

Politiikkaosiota ei ollut ollut testeissä sitten kulttuurivallankumouksen, mutta se palautettiin äkisti heti Tiananmenin -89 jälkeen. Valmistautumattomana Wu reputti Maon Punaisen kirjan. Seuraava mahdollisuus oli vasta kahden vuoden päästä, mutta silloin Wu oli jo työssä opettajana, eikä yliopisto enää kiinnostanut.
Valtio osoitti hänelle opettajanviran ja Kiinassa nämä ovat elinkautistuomioita. Työtä on mahdoton vaihtaa. Wu näkee tulevaisuutensa keskinkertaisena ja valottomana, ainoa lohtu on tyttöystävä ja mahdollisesti oma perhe tulevaisuudessa.

Kiina postikortissa armeijan tytöt by Vaula Norrena 1992

Asuminen on valtion ja tehdastyöläisillä kommuuniasumista työpaikan asuntoloissa, joista vuokraa maksetaan vain 5 jiaoa (50 penniä) kuussa. Tilkkuviljelijät asuvat tönöissään, ja vielä on paljon niitäkin sukuja, joilla oli oma vaatimaton  asumus jo ennen -49 vallankumousta, he ovat saaneet pitää nämä.
Kun taas rikkaat menettivät omaisuutensa valtiolle 1949. Kaupunkilaiset asuvat usein pienissä vuokra-asunnoissa.

Henkilöverotusta ei ole, paitsi tilkkuviljelijöiden kymmenykset.
Ja hyvin toimeentulevat on pakotettu ostamaan valtion obligaatioita, jotka käytännössä ovat ilmaista lainaa valtiolle, koska obligaatioiden korko ei kata inflaatiota.

Hirmu paljon jaksan kysyä yksityiskohtia, kaikki kiinnostaa. Vaan tuskinpa teitä enää vuonna 2013 polttelee tietää, millaiset olivat palkat sun muut kansalaisetuudet Kiinassa v. 1992, jätetään sikseen.

Wu-Shi-Long kysyi  vastavuoroisesti paljon asioita Suomesta ja Euroopasta, ja minähän mieluusti kerroin. Parituntisen kävelyn päätteeksi sovimme, että seuraavana iltana tapaisimme, ja Wu-Shi-Long esittelisi minulle tyttöystävänsä ja jos ehtisimme, voisimme käydä myös hänen perheensä kotona tervehtimässä hänen äitiään.

Kun palaan hosteliini, olen onneni kukkuloilla. Elämä on muuttunut! Nyt se on kivaa! Minulla on kavereita, joku jonka kanssa jutella! Kiinnostavia asioita! Hiphei, en vihaakaan Kiinaa!

Kiina Hong Kong Vaula testaa kiinalaista puhelinta by Vaula Norrena 1992

Seuraa ja tykkää:
error

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

One thought on “Sankarimatka luku 34 Onni kääntyy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Sankarimatka luku 35 Huangguoshu

pe elo 23 , 2013
Anshounissa on maailman toiseksi suurimmat vesiputoukset, 75 metriä korkeat ja 81 metriä leveät Huangguoshu Waterfalls. Menen katsomaan jahka saan poliisiasiat selvitettyä ensin. Pistelen pitkin katuja kylmässä sateessa kohti Public Security Bureauta. Yangshuon influenssa on edennyt ’keuhkoon pistää ja yskittää’ –vaiheeseen, en ole juuri nukkunut. Poliiseista on tullut minulle uusi harrastus. Indonesiassa valokuvasin betonipoliiseja kadun varsissa ja juoksin pakoon eläviä PDI:n […]
Kiina Vaula Norrena Huangguoshuo putouksilla by Vaula Norrena 1992

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram