Miten tässä näin pääsi käymään? Elämänkaari 1

Täytän pian 60 vuotta.

Elämänkaari. Täytän pian 60 vuotta. Tämä on minulle suuri yllätys ja ihmetyksen aihe – kuinka olen voinutkin pysyä hengissä tähän asti!?
Miten tämä aika meni niin äkkiä? 

Vastahan tulin Helsinkiin opiskelemaan ja koko maailma oli auki – ja takkikin 😉
Eikä siitäkään niin hirmu kauan ole, kun kävin kansakoulua, luin simona  Viisikoita ja pelasin pesistä  pihalla kavereiden kanssa.

Muistellaan yhdessä!

Olen yhä se sama ihminen kuin silloin, mielestäni. Vai olenko? Jotain tässä välissä on tapahtunut – mutta mitä?

Tiedän, etten ole yksin näine mietteineni.
Arvaan, että sinäkin  joskus ihmettelet ajan raisua rientoa.

Mietit, miten sinusta tuli sinä, miten asiat vahingossa loksahtivatkin näin ja näin ja kuinka sitä on kummasti  keploteltu huijari-syndroomasta huolimatta näihin päiviin asti.

Elämänkaari ja maailmanmuutos

Muistellaan yhdessä! Minä muistan jotain, sinä muistat jotain ihan muuta, yhdessä  saamme kasaan mainion katsauksen sukupolviemme elämänkaaresta.

Elämänkaari-sarjassa pohdiskelen menneitä vuosikymmeniä, aikoja ja niiden muuttumista sekä ihmisen elämänkaarta lapsesta aikuiseksi ja siitä eteenpäin. Tule mukaan!

Mikä ihme on ihmisen elämä ja maailma siinä ympärillä?

Petäjätie 4 piha 1970

Uusi joutilaisuus

Esimerkiksi tämä. Nyt kun elämääni on ilmestynyt uutta joutilaisuutta lasten tultua aikuisiksi, huomaan, kuinka voinkin kokea olemassaoloa kuin olisin itse lapsi taas: aistillisesti, yksinkertaisesti, vailla huolia.

Miltä ilma tuntuu kasvoilla tänään, miltä ulkona tuoksuu, mitä ötököitä pihalla on, millä tuulella tuo vastaan tuleva ihminen kadulla on ja minnekähän mahtaa olla menossa.

On aikaa olla tarkkaavaisempi.
On levollisuutta ja elämänkokemusta olla tuntematta suurempia huolia.
On yhtäkkiä halua tehdä asioita taas samalla tavoin kuin silloin kun oli pieni.

Tartun italian oppikirjoihin 35 vuoden tauon jälkeen, asetun olohuoneen matolle mahalleen vihkojen ja värikynien kanssa niinkuin viimeksi 10-vuotiaana ja voi että, miten olenkaan onnellinen!

Menen uimaan, enkä vain ui, vaan kellun ja pelleilen ja kokeilen erilaisia erikoisia omakeksimiä uimatyylejä niinkuin joskus lapsena.
Menen metsään ja kerään jänniä käpyjä, jos vaikka askartelisi näistä jotain.
Kaivan esiin kutimet ja ompelukset, nekin ovat olleet katkolla käytännössä 30 vuotta.

Ei minulla oikeasti ole niin paljon enemmän aikaa nyt kuin hetki sitten – on vaan kertakaikkiaan halu palata siihen, mikä olin, kun olin vielä lapsi ja nuori, eli vapaa.

On ihanaa olla taas vapaa kuin lapsi!
Vapaa kuin taivaan lintu!

Eikä se ole illuusiota, vaan ihan oikeasti osaan nyt olla huolehtimatta töistä, laskuista, politiikasta.
Ainakin näin kesällä 😉

Text and photos copyright Vaula Norrena


Seuraa ja tykkää:
error

Vaula

Kauan sitten olin seikkailija, valtiotieteilijä, mainonnan suunnittelija ja semiootikko. Sitten olin yrittäjä, äiti ja futisjoukkueenjohtaja. Nyt olen kuntapoliitikko, koiran kävelyttäjä ja kirjoittaja. Toki koko elämäni kaikkia näitä yhtä aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Next Post

Viimeistä kertaa lapsuudenkodissa - Elämänkaari 2

pe heinä 12 , 2019
Olen viimeistä kertaa lapsuudenkodissani Kouvolan Petäjätiellä. Huoneet ovat tyhjät, koko perhe paitsi minä ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Pohjattoman surullista – mihin se kaikki elämä, hälinä, nauru ja huuto katosi? Pohjattoman huono omatunto – miksi en käynyt useammin sitten kun hälinä, nauru ja huuto oli jo kadonnut, kun he olivat vanhoja, kun äiti jäi yksin? Äiti esteli kyllä, milloin milläkin verukkeella, […]
Vaula ja Yrkki kävelyllä 1972

Avainsanat

Seuraa ja tykkää :)

error

Kerro kaverillekin ;)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram